Uuden perheenjäsenen odottelu on mennyt ihan "leppoisasti" siinä mielessä ettei mitään poikkeavaa ole vielä tullut vastaan. Mutta eihän se enää sellaista huoletonta odotusta ole, mitä vaikka toisen lapsen odottelu oli. Esikoisen odotuksessa oli taas kaikki uutuus läsnä ja ei oikein tiennyt mitä odottaa. Nyt ei osaa olla huoleton. Erityisten maailma on tullut tässä kuopuksen myötä sen verran tutuksi, ettei pysty olemaan laput silmillä. Vaikka pohjimmiltani uskon, että vauvalla kaikki on ihan hyvin ja kaikki tulee mitä ilmeisimmin menemään tutuilla kaavoilla, niin silti siellä on aina se mahdollinen jossittelu. Lapsi voi olla terve, mutta sitten vaikka synnytyksessä tapahtuukin jotain. Kaikki on aina mahdollista, vaikken sitä jossittelua halua ruokkia. Mutta koen olevani ylimielinen jos kiellän mahdollisten jossittelujen olemassaolon täysin.
Neuvolasta tarjottiin heti mahdollisuutta, että voin aina halutessani tulla ylimääräisille käynneille ja jos tunnen tarvetta, niin saan kyllä ylimääräisiä lääkärikäyntejäkin. Olin hyvin liikuttunut heidän suhtautumisestaan. Toki onhan minun kaksi viimeistä raskautta olleet aika tunteille käypää - keskeytynyt keskenmeno ja sitten niin monia outouksia sisältänyt pws-lapsen odotus. Niiden jäljiltä olen joutunut kieltämättä laittamaan monesti jäitä hattuun. Pitkään epäilin, ettei raskaus voi oikeasti edetä, että vauvani on kuollut. Sitten alkoi painaa se, etten tuntenut liikkeitä vaikka uudelleen synnyttäjä voi tuntea liikkeet jopa rv 16 alkaen. Tein aika paljon töitä tahdonvoimalla. Toki ylimääräiset käynnit olisivat varmasti tuoneet ehkä helpotusta oloon, mutta toisaalta viime raskauden jatkuvassa kontrollissa käyminen kävi myös pääni päälle. Totesin, että ruokkisin taas sitä oravanpyörää, missä olisin vain hetken helpottunut kunnes pääsisin taas seuraavaan kontrollikäyntiin.
Rakenneultrassa sain helpotusta liikkeiden tuntemattomuuteen. Istukka on juuri vatsan kohdalla, joten ei tarvinyt hätäillä vaikken tuntenut liikkeitä vasta kun rv 22-23 alkaen. Kätilö oli myös hyvin kiinnostunut siitä mitä pws tarkoittaa. Hän lupasi tekevänsä kaikkensa, että löytäisi mahdollisia poikkeavuuksia. Ja kyllä hän todella huolella kävi kaikki läpi ja lopulta totesi, ettei hän löytänyt mitään poikkeavaa. Vaikken sitten tiedä mitä siitä tulisi ajatella tai miten siihen pitäisi suhtautua. Eihän meidän pws -lapsesta olisi voinut löytää mitään poikkeavaa rakenneultrassa ja sitten taas, mitä jos olisi sitten löytynyt?
Juttelin erään äidin kanssa, joka oli todella lähellä menettää vastasyntyneen lapsensa. Hän totesi, että hän jopa pahimpina hetkinä toivoi että vaikka vauva vammautuisi miten pahasti, mutta kunhan hän ei vaan menettäisi häntä kokonaan. On vaikeaa ymmärtää tuota tilannetta, missä itse ei ole suoranaisesti ollut. Vaikkei teho-osastolla kukaan tiennyt mikä omalla lapsellani oli, niin ei hän silti missään vaiheessa ollut suoranaisessa hengenvaarassa vaikka kovassa tarkkailussa olikin. Ja jotenkin kun hänen taivaltaan on seurannut, niin siinä on työstänyt ehkä enemmän niitä haasteita joita lapseni joutuu kohtaamaan joka päivä koko loppuelämänsä ajan. Mutta siis se oma suhtautuminen niihin haasteisiin voisi tietysti olla erilainen, jos toisenlainen todellisuus olisi ollut lähempänä häntä.
Hätkähdin myös rakenneultran kätilön kysymystä "olethan kyennyt nauttimaan raskaudesta?" Ehkä tässä on enemmän ollut se "jäitä hattuun" -vaihe päällä, etten juuri ole tunteillut niin voimakkaasti niitä odotuksen ilon tunteita. Toki aina kun tunnen liikkeen huomaan hymyileväni. Muutoin olen toiminut hyvin järjen äänellä. Olen pyrkinyt tekemään kotia valmiiksi vauvaa varten. Vaikka pelkoja vastaan on joutunut tekemään töitä, niin silti olen kokenut, että en voi enää jättää kaikkea viimeisten viikkojen varaan. Ehkä sekin tekee levollisuutta, kun tietää, että kotona on kaikki mahdollisimman valmiina vauvaa varten, jos vaikka ei päästäkkään heti palaamaan kotiin. Mutta edelleen olen onnellinen uudesta tulokkaasta vaikka tämä odotus ei enää niin yksitasoista olekaan.
Juttelin tänään erään ystäväni kanssa puhelimessa. Hän kysyi ihmetellen, että miten me saamme arkielämän pyörimään kun heidän kaksilapsisessa perheessä tuntuu ajoittain niin hullulta ja meillä vielä yksi on erityinen. Enpä tiedä, kyllähän tämä välillä tuntuu aika kaaottiselta ja voimia vievältä. Toisaalta muistelin meidän arkea, kun meillä oli myös kaksilapsinen vaippa-arki. Se tuntui myös silloin ihan mahdottomalta. Kaikkeen varmaan tottuu ja kuitenkin asiat tapahtuvat yksi kerrallaan. Ja sitten siitä erilaisesta arjesta tulee sitä omaa perusarkea mitä ei oikeastaan enää osaa niin ihmetellä. Mutta kyllähän ne seinät välillä tuntuvat painavan hartioita kasaan. Soitin tänään esikoisen opettajalle ja kysyin hänen koulualkuaan. Samalla mietin ääneen, miten kaveriasiat olivat lähteneet liikkeelle kun hänen paras kaveri muutti kesän aikana pois. Kun opettaja totesi, että paras olisi kun omalla vapaa-ajallamme järjestäisimme uusia tuttavuuksia tapaamisten merkeissä, niin sillä tavalla ne paremmat kaverisuhteet syntyvät myös koulupihalle. Tiedän, että idea on varmasti ihan hyvä. Samalla tikitti päässäni meidän perusarjen kalenterikuviot.... Kun tällä viikolla sattuu esimerkiksi olemaan joka päivä joku terapiakäynti jollakin lapsella ja kun harrastusruljanssi on pyörähtänyt käyntiin koko lapsikatraalla ja kaiken kodin peruskuvion huolehtiminen... Että vielä alkaisi siinä sivussa etsiä tuntemattomien ihmisten nimiä ja numeroita ja järkkäisi vielä leikkihetkiä... Päässäni alkoi surista. Puhelun jälkeen tunsin olevani äärettömän laiska ja väsynyt äiti. Eli arjen ylimääräinen vesipisara lasiin tipahti tänään jostain ihan muusta asiasta kuin erityisen lapseni liittyvistä jutuista. Toki, voisin olla vähän erilainen mutsi, jos arjen kuormitus olisi vaan sitä ihan tavallista. Mutta olihan se muistutus, että kyllä se perusarki osaa käydä myös voimille... Toki onhan tämän odotuksen suhteen hemoglobiini romahtanut, että sekin on vienyt oman veronsa minun jaksamisesta. Mutta ehkä tässä vähän puhaltelen, hengittelen ja lepäilen ja sen perään sitten voisi työstää toimivia ratkaisuja arjen haasteisiin....
