"Toiset päivät ovat parempia kuin toiset
kyllä sen ymmärrät
kovin paljon on myös itsestäs kiinni
miten
tämänkin kuvan värität"
Nyt vaihteeksi tuntuu, että voimat on jossain tietymättömissä. Ollaan oltu jo melkoinen tovi huolissamme yhdestä lapsestamme. Viime keväänä alkoi vaikuttaa, että kaikki oireet saivat selityksensä astman varjossa. Nyt syksyn myötä on tullut taas voimakkaammin tunne, että on aika avuton olo tämän kyseisen lapsen suhteen. Nyt pitäisi ilmeisesti löytää voimia siihen, että alkaa selvittää tietävämpien kanssa asioita sen suhteen onko kyseessä nyt sitten kuitenkin jonkin sortin masennus vai mikä on kyseessä. Astmalääkkeet eivät ole oikein enää purreet, toki astmalääkärinkin kanssa on käytävä vielä näitä juttuja läpi.
Lapsi menee helposti sänkyyn makaamaan pehmoeläimensä kera. On väsynyt ja nukkuu ikäisekseen paljon. On lisäksi ajoittain flegmaattinen ja häntä on silloin vaikeaa saada innostumaan mistään. Omatoimisesti ei suostu leikkimään... Tässä nyt raapaistuna jotain tilanteestamme. Silti hän on äärettömän älykäs, terävä ja kaikinpuolin muutoin kehityskäyrissä mukana (voisin olettaa, että jokin vakavampi sairaus näkyisi jotenkin muutoinkin kuin käytöksessä). Omaa myös ikäisekseen myös uskomattoman huumorintajun "ironian ja sarkasmin" kera. Puhuu myös paljon kuolemasta. Ihan liikaakin. Kyselee milloin kukakin tulee kuolemaan. Sitä on itselle vaikeaa välillä käsitellä. Miten saisin puhallettua elämäniloa ja intoa tähän lapseeni.
Kun tänään laitoin erityistäni nukkumaan, huomasin, että pidin yhä edelleen kylmäsäilytyksen vaativaa kasvuhormonikoteloa käsissäni. Mielestäni olin laittanut sen aikaa sitten jääkaappiin. Miten ihmeessä tämän kaiken saa haltuun, miten ihmeessä saa kaiken pyörimään, milloin tähän kaikkeen oikeasti rutinoituu?
Kun jo tänään olen avannut kalenteriani neljän eri henkilön kanssa (ja useamman asian suhteen) sopiakseni tulevista eri terapioista, tapaamisista, kontrolleista... Mietin tuntuuko näistä toisen osapuolen ihmisistä samalta vai olenko mä nyt ylikierroksilla kaiken reakoimisen suhteen, tuntuu niin vaikealta vastata "mikä aika teille kävisi" -kysymykseen...... Kalenteriini mätkähti nyt mm. insuliinin takia ekstra kontrollikäynnit toista sataa kilometriä sijaitsevaan sairaalaan. Tälläiset päivät pitäisi selvitä jotenkin tai miettiä siis missä kukakin on ja mistä mihin. Koko ajan pitäisi olla kaikkien perheenjäsenten kalenterien "päällä", eikä se juuri nyt tunnu kovin luontevalta. Liian monesta asiasta pitäisi ottaa juuri nyt selvää ja liian moni asia odottaa vielä tekemistä. Vanhempina taidamme olla juuri nyt liian väsyneitä siihen, että olisimme tiimi. Miten voi olla yhtä aikaa niin lähellä ja niin kaukana? Mä tiedän, että kyllä tämä taas tästä, kunhan saan asiat taas hallintaan. Mutta onhan noita kysymysmerkkejä varmasti loputtomasti koko läpi elämän... Tänään kyyneleet valuvat, huolesta, väsymyksestä ja arjen kuormasta... Huomenna taas jaksaa, jaksan.
<3
VastaaPoista