sunnuntai 31. tammikuuta 2016

Ensimmäinen ulkomaanmatka pws-perheenä



Meidän perheessä oli jo useampi ihminen haaveillut pidemmän aikaa ulkomaanmatkasta kun päätimme lopulta varata koko poppoolle lentoliput Lissaboniin, Portugaliin. Oikeastaan aika oli aika täydellinen reissullemme. Pws-lapsen suhteen elimme melko seesteistä aikaa. Arki oli melko rutinoitunutta ja toisen vaiheen haasteet olivat vielä edessäpäin. Lisäksi ajankohtamme oli niitä viimeisiä mahdollisia ennen uuden perheenjäsenen tuloa. Jotenkin on sellainen aavistus, että meidän seuraavaan mahdolliseen ulkomaanmatkaan tulee kulumaan melkoinen tovi, ainakin koko perheen kokoonpanolla. Ei ole ihan helppoa kulkea sellaisen lapsilauman kanssa, eikä se kyllä ihan ilmaistakaan ole...

Tämä ilmestys viihdytti kesken paikkailujani

Meidän matkakohteen valintaan vaikutti seuraavat seikat. Halusimme kohteen, jossa pystyi yhdistämään vähän kaikkea, se sai mielellään olla kaupunkikohde uimarantoineen/ -mahdollisuuksineen. Lennot eivät saaneet olla kestoltaan liian pitkiä.  Ja toki turvallisuuskin tai tunne siitä oli plussaa.


Pws-suhteen jouduimme miettimään ainakin seuraavia asioita....


  • Kasvuhormonilääkitys. Meillä on kylmäsäilytyksen vaativa kh. Kait sitä periaatteessa vähän aikaa kelasi, että olisiko mitenkään ollut mahdollista saada matkan ajaksi kylmäketju toimivaksi. Aika mahdottomalta se kyllä tuntui. Soitin sairaalaan endolle ja pyysimme viikon verran taukoa lääkityksen antamiseen. Se ei tuntunut olevan ongelma ja kynnyskysymys. Olihan se aikamoinen helpotus. Mietin miten reseptien ym kanssa olisi vielä joutunut toimimaan, jos lääkitystä ei olisi saanut keskeyttää matkan ajaksi.

  • Rattaat. Pojallamme on selkäongelmien takia erikoisrattaat. Olen siinä käsityksessä, että niiden ovh hinta "riisuttuna mallina" on jo kolmatta tonnia. Erityistukien ym kanssa en edes uskalla arvailla todellista/ sitä lopullista hintaa/ arvoa. Nykyään on kyllä mahdollista vuokrata (ainakin Airshells) matkaa varten suojalaukku rattailla ym. Mutta päädyimme vaihtoehdoissa siihen ratkaisuun, että pärjäämme sen viikon ajan kovan korsetin turvin tavallisilla käytetyillä rattailla, jotka voi tarvittaessa jättää vaikka matkakohteeseemme. Onhan toki vakuutukset olemassa, mutta tämä ratkaisu tuntui vaan niin paljon helpommalta.  

  • Liikkuminen lentokentillä. Koska poikamme kulkee edelleen sylissä/ rattaissa, jouduimme miettimään käytännön ratkaisuja sen suhteen. Lentokentillä on käytettävissä olevia rattaita, jos vaan sattuu sopivasti niitä näkemään... Meidän ratkaisu tähän haasteeseen oli kantoreppu, joka oikeasti oli todella näppärä. Kun poikamme oli kantorepussa ja minun iso maha siihen lisättynä muiden lastemme kera, saimme mitä mainiointa palvelua lentokentillä. Meidät kärjistetysti sanottuna suorastaan saatettiin muiden matkustajien ohitse pisteestä pisteeseen. Ihan kiva, sillä olisimme varmasti missanneet yhden lennon, ellemme olisi saaneet tällaista lapsiperhe-etua. Olimme nimittäin katsoneet Lissabonin lentokentällä lähtevän portin ensin väärin... Ja olihan siellä kentällä toimiminen aika erilaista vaikka Helsinki-Vantaan kenttään verrattuna.

  • Lennot. Meille oli täysin mysteeri miten poikamme tulee kokemaan lentokoneen nousut ja laskut. Hänellähän on ajoittain panikointia mm. hisseissä ja jotkut äänet saavat hänet itkemään/ pelkäämään kuten auton parkkitutka. Saimme vinkin laittaa korviin puudutusainetta, joka helpottaa mahdollisia ikäviä tuntemuksia nousun ja laskun aikana. Nyt en tietenkään muista sitä tippapullon nimeä... Varmistimme etukäteen sen käytön olevan ok juttu poikamme suhteen erään lääkärireissumme yhteydessä. Ajattelimme myös, että varmistamme "kaikin mahdollisin" tavoin, että ensimmäisistä lennoista tulisi mahdollisimman positiivinen kokemus. Hyvin ne kaikki lennot menivät. Olihan lentokassiin varattu kaikkea pientä mukaan - kuten ksylitolpastillia/purkkaa ja rusinoita.

  • Jossittelut kakkosvaiheen suhteen. Elämme vahvasti vielä ykkösvaihetta. Jossittelut edes pienissä määrin kuuluvat mielestäni tähän prosessiin. Meillä ei voimat/ aika riittänyt perusteelliseen etukäteisvalmisteluihin. Kiitos mieheni, hän jaksoi sentään perehtyä mahdollisiin kohteisiin ja jaksoi ajatella etukäteen viikon aikataulua edes suurpiirteisesti. Mielessäni koitin miettiä, miten matkasuunnitelmiin tulee joskus vaikuttamaan kakkosvaiheen asiat. Mutta aika mahdotonta se on. Miten ja missä määrin meidän kohdalla kakkosvaiheet näkyvät ja mitä sitten oikeasti tulee huomioida, eipä niitä etukäteen voi oikein ajatella. Mutta onhan se itselle jotenkin kasvattavaa, että osaa arvostaa tämän hetken helppouksia joiden juttujen suhteen.     

Kunpa horisontti olisi suorassa...

 

Ja sitten matkasta...

Kaiken kaikkiaan matka oli oikein onnistunut. Syksyinen ajankohta oli säidenkin suhteen ihan hyvä. Vaikka paikallisten ihmisten vaatetuksissa näki villatakkeja ja muita lämpimiä asusteita, niin meidän poppoo pärjäsi hyvin t-paita meiningillä. Eikä korsetinkaan kanssa ollut vaikeaa, kun pahimmat helteet uupuivat. Eikä kaduilla ollut juuri ruuhkaa. Paikallisilla tuntui silti olevan suuri tarve pahoitella huonoa loma-ajankohtaamme. 


Hiekkaleikkejä

Kahtena päivänä kävimme Atlantin rannoilla uimassa. Lapset pärjäsivät märkäpuvuilla ihan kivasti. Erityisemmekin jaksoi peuhata hiekan ja rannalle jääneiden vesilammikoiden parissa, vaikkei vesi mitenkään hullun lämmintä ollut. Minä tietysti onnistuin palamaan, mutta sehän taitaa olla mun erityislahjojani. Vouhotan hulluna muiden palamisista ja sitten poltan itseni... Lapsilla oli käytössä kunnon kertoimet aurinkorasvassa ja hatut päässä. Märkäpuvut toivat myös kivasti suojaa aurinkoa vastaan. Rattaat toimivat myös ihan kivasti rannalla. Onnistuin saamaan kuopuksemme niihin pienille unille ja samalla auringon suojaan.


Kuva Lissabonin meriakvaariosta
Yhden päivän vietimme Lissabonin meriakvaariossa. Se oli ihan huippupaikka erityisemme suhteen. Hän nautti kovasti merimaailman katselusta ja kyllä me taisimme kaikki olla ihan haltioissamme. Olihan siellä katsomista ja ihmettelemistä.


Yksi päivä meni ihan "sightseeingissä". Lähdimme olemaan Lissaboniin ja otimme päivän liput ratikoihin, mikä oli kyllä hyvä sijoitus. Tuntui näin pintaliitoisesti, että ratikoilla tuntui olevan vähän epäloogiset päätepysäkit saman reitin varrella. Aika hassuja tilanteita näki, mutta nyt ei aika riitä niiden jakamiseen. Mutta olihan se aika hullua näin jälkikäteen. Ratikoihin jouduimme kasaamaan rattaat ja ajoittain ne olivat ihan täynnä ihmisiä. Lapsiystävällisyys oli reissussamme kyllä ihan omaa luokkaansa, ei mennyt yleensä montaa hetkeä edes täynnä olevissa kulkuneuvoissa, kun sain istumispaikan poikani kanssa. 

Istumisesta puheenollen sen hankaluus pisti omaan silmääni. Eihän meillä sinänsä sen kanssa vaikeutta tämän reissun kohdalla ollut. Erityisemmehän kulki rattaissa. Se vähän mitä ehdimme olemaan kauppakeskuksissa ym. sai kuitenkin huomaamaan miten heikosti oli yleisesti ottaen istumispaikkoja tarjolla. Mietin liittyikö se penkittömyys suurempaan väkimäärään? Siis jos sellaisia pysähdyspaikkoja olisi ollut tarjolla, niin olisiko se johtanut paikkojen ruuhkautumiseen? En tiedä, mutta kun itse olisin monesti kaivannut levähdyspaikkaa, niin sellaisen löytäminen oli hyvin haastavaa.

Portugalissa nuo kaupungin ylä- ja alamäet ovat vähän eri luokkaa mihin oltiin totuttu. Myös rattailla liikkuminen toi omat haasteensa. Aikalailla sai hakea hissejä, jotka eivät aina välttämättä olleet toiminnassa. Kielitaitokin loi omansa. Myönnän, ettei portugalin, espanjan ja ranskan kielet kuulu vahvuuksiini. Toisaalta englantikaan ei tuntunut kuuluvan kaikkien paikallisten taitoihin. Aika nopeasti opittiin saida = exit.

Lastenhoitohuoneet olivat myös mielenkiintoisia. Portugalissa tuntui olevan tapana pestä yleiset tilat suihkuttaen vedellä ja jonkinsortin klorittiliuoksella hajusta päätellen. Eräänkin kerran menin vaihtamaan vaippaa juuri pestyyn tilaan. Kaikki paikat olivat vettä valuvina. Seinästä käännettävä hoitotaso oli murtunut. Lapsella oli kakat vaipoissaan ja olihan siinä pähkääminen miten kovan korsetin vaipanvaihdoin sai kuivimmin tehtyä. Kannattaa muuten pitää hyvä määrä kosteuspyyhkeitä matkassa. Suomalainen tapa "pepunpesu vesihanan alla" ei aina ollut mahdollista. Mutta oppihan taas olemaan vähän erilainen.

Koska olimme lapsiperheen matkabudjetilla liikenteessä, hyödynsimme mahdollisimme paljon julkista liikennettä. Kuljimme reissumme aikana junalla, metrolla ja ratikalla. Se oli ihan hyvä vaihtoehto, sillä esimerkiksi vuokra-auton ajaminen Lissabonissa olisi tuntunut aika karmealta vaihtoehdolta. Alkuun jaksoin ihmetellä miksei missään ollut liikennevaloja. Aika nopeasti lopulta hoksasin, että jos jossain olikin valot, niin ei paikalliset siltikään ajaneet niiden mukaan...  Joten mitäpä niillä liikennevaloilla olisi sitten tehnyt... Ja julkisilla näki aika kivasti maan maisemia ja niitä paikallisia. Minusta oli kivaa käydä paikallisissa marketeissa, vaikka se äyriäis-/kalapöytien haju oli tyrmäävä... Oma olotilanikaan ei tainnut helpottaa sitä asiaa...

Kun matkustamisemme oli vähän sellaista "otetaanpas seuraava mahdollinen metro ja mennäänpä sen mukana sitten sinne", niin se aikataulukin oli vähän sellaista suurpiirteistä. Se näkyi sitten siinä, että yhtäkkiä olimme jossain, josta piti löytää se parhain vaihtoehto syömiseen. Arvaahan sen, että eihän ne mahdollisuudet sitten olleet ihan terveellisimmistä vaihtoehdoista. Ja sen lapsijoukon kanssa ei halunnut ihan hirveästi ottaa riskejä, vaikka itse mieluusti olisi kaikkea uutta kokeillutkin. Oli ihan kiva, että lapset oikeasti söivät sen mitä tilattiin. Reissuväsymys riitti ihan sellaisenaan, hyvä ruoka - parempi mieli :)

Koin vähän ahditusta siitä, että jouduimme tarjoamaan "roskaruokaa" erityisellemme. Yllätykseksi hän ei pitänyt hampurilaisista. Hän ei suostunut syömään niitä! Ja vieläkin vaikuttaa, että sama linja on pysynyt reissun jälkeen. Häntä ei ole tuntunut muiden lasten hampurilaiset kiinnostavan. Hyvä niin, saas nähdä miten pitkään tämä linja jatkuu...


Atlantin rantaa.



Loma oli ihan hyvä hengähdystauko koko perheelle. Lomalla tajusin, miten vapauttavaa oli vain olla. Ei ollut mitään muistettavaa. Ei ollut yhtään terapiaa, soittoaikoja, lääkärireissuja. Ei tarvinnut muistaa piikityksiä, eikä kellon ajoistakaan pidetty niin suurta numeroa. Oltiin vaan. Nalle Puhissa Risto Reipas taitaa todeta jotenkin tähän malliin, että "parasta on, kun kysytään "mitä teet Risto Reipas?" ja minä vastaan "en mitään" ja sitten minä taas vaan menen.

 


Pakko etsiä tähän loppuun se wikipedian joutilaisuuden määritelmä... 

Joutilaisuus tarkoitaa toimettomuutta tai joutenoloa. Arkipuheessa tällä ymmärretään työnteon vastakohta tai vapautumista siitä, vapaa-aikaa ja sen viettoa, laiskottelua ja kiireettömyyttä.

Joutilaisuus voi olla myös myönteistä itsekkyyttä sekä elämistä tässä ja nyt. Joutilaisuus merkitsee eri ihmisille erilaista arvolatausta ja saattaa joissakin tilanteissa olla jopa elämää ylläpitävä voima.


Tuo on jotenkin ihanasti kiteytetty. Kyllä jokainen kaipaa joutilaisuutta tai jos ei osaa kaivata on korkea aika mennä ja kokea joutilaisuutta. Tuolla matkalla sen tajusi. On oikeasti hyvä päästä kotoa joskus pois, vaikka se koti onkin maailman paras paikka. Aika näyttää miten erityiseni tulee kestämään joutilaisuutta tai mitä se joutilaisuus tulee hänen kohdallansa tarkoittamaan. Luulen, että erityisessä maailmassa voi lomailukin olla melkoinen työmaa. Mutta jospa siihenkin voisi jotenkin kasvaa ja oppia, edes vähäsen...


Ainiin, kotimatkalla se sitten tapahtui... Matkakärrit hajosivat. En tiedä olisiko sama kohtalo voinut käydä erityisrattaiden kohdalla... Mutta hyvä näin. Ei harmita yhtään niin paljon.


                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                         

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti