Kuopuksemme oli kovin odotettu. Odotusta varjosti kuitenkin edellisen raskauden keskeytynyt keskenmeno. Sen myötä varsinkin alkuraskaus oli hyvin hiljaista ja varovaisen toiveikasta odotusta kaiken pelon keskellä. Kun raskaus näytti etenevän omalla painollaan, niin sitä antoi hiljalleen itselleen luvan iloita odotuksesta. Niskaturvotus- ja rakenneultrien perusteella kaikki oli hyvin.
RV 23+6 "jäimme kiinni" perusneuvolatarkastuksen yhteydessä sikiön sydämen rytmihäiriöstä. Tämä on näin jälkikäteen katsottuna se kohta, minkä jälkeen raskaus oli kaikkea muuta kuin seesteinen.
Rytmihäiriöstä johtuen pääsimme seuraavalla viikolla lisätutkimuksiin, jossa oikeastaan sydänsairauksia poissulkien tutkittiin sikiön sydämen rakenteet. Tutkimusten perusteella alkoi näyttää, että kuten tavallisesti, niin meilläkin rytmihäiriö johtui pelkästään sydämen kypsymättömyydestä. Saimme kuitenkin ohjeeksi käydä vielä ylimääräisissä sydänkuunteluissa.
Rytmihäiriöstä johtuen pääsimme seuraavalla viikolla lisätutkimuksiin, jossa oikeastaan sydänsairauksia poissulkien tutkittiin sikiön sydämen rakenteet. Tutkimusten perusteella alkoi näyttää, että kuten tavallisesti, niin meilläkin rytmihäiriö johtui pelkästään sydämen kypsymättömyydestä. Saimme kuitenkin ohjeeksi käydä vielä ylimääräisissä sydänkuunteluissa.
Kun sydämen suhteen alkoi tulla levollinen olo, niin ihmettelyn kohde vaihtui sikiön painon ja koon kasvuun, jotka eivät vastanneet oletetun raskausviikon mittoja. RV 30 alkaen alkoi istukantoiminnan seuraaminen. Koska kuopus on meidän kolmas lapsemme, niin tilastollisesti katsottuna hänen olisi pitänyt vielä kasvaa isoveljiensä kasvukäyrien välissä. Hän kuitenkin meni uskollisesti omilla alhaisilla käyrillään jotka erosivat tilastollisista keskiarvokäyristä sen 600 g. (huomattavan poikkeaman rajana pidetään kuulemma 700 g). Tämän johdosta lääkärimme alkoi epäillä istukantoiminnanhäiriötä. Käytännössä kävimme sitten seurannassa lähes viikottain ja ajatuksenjuoksu oli lähinnä sitä, että tällä viikolla istukantoiminta näyttää ihan hyvältä, katsotaan mitä ensi viikko sitten sanoo.
Henkisesti se oli todella kuluttavaa. Onneksi silloinen päivätyöni piti mieleni sen verran kiireisenä, että pää pysyi kaikista epäilyistä huolimatta melko tyynenä. Uskottelin myös itselleni, että kuopuksemme on mitä todennäköisimmin tyttö ja kaikki erilaisuus selittyisi sitten sillä (voihan lapsekkaan lapsellisuus!). Kuopus oli myös perätilassa, jolla selitin tämän vähäisten liikkeiden tunnun. Loppupelissä en ehkä ollut niin hermostunut noista vähistä liikkeistä, sillä terve esikoiseni oli ollut myös perätilassa ja hänenkään liikkeitä en ollut juuri tuntenut. Mutta kyllähän ne olemattomat liikkeet silti painoivat mieltä.
Lopulta (ehkä noin RV 35) lääkärin oli uskottava, että istukan toiminnassa ei ollut mitään vikaa. Selkeästi häntä silti huoletti kuopuksemme kasvukäyrä/ kasvu ja jossain vaiheessa alkoivat keskustelut siitä (=tarjottiin mahdollisuutta), voitaisiinko synnytys käynnistää tai päädyttäisiinkö lopulta sektioon. Annettiin myös ymmärtää, että jos kasvua ei enää tapahdu, niin se viittaisi siihen, että vauvalla ei ole silloin kaikki hyvin. Tällaisessa tilanteessa asiaa ei enää oltaisi mietitty, vaan synnytys olisi vähintäänkin käynnistetty.
Itselläni oli jostain syystä levollinen olo siitä, että raskaus saisi jatkua niin pitkään kuin mahdollista ihan luonnostaan. Kyllä sektion ja käynnistyksen mahdollisuutta tietenkin mietti ja pohti. Lopputulos oli kuitenkin aina se, että ei tarvetta omasta puolesta kiirehtimiseen.
RV 20 olin käynyt aikaisemman raskausdiabeteksen takia sokerirasitustestissä. Ja kiinnihän minä siitä jäin. En selkeästi, mutta paastoarvo oli selkeästi yli ja kummatkin 1h & 2h arvot olivat niin rajoilla, että jouduin jälleen tarkkailemaan sokereitani. Nyt en löydä tarkkaa aloituspäivää, mutta ehkä RV 36-37 jouduin aloittamaan yötä vasten laitettavat insuliinipistokset, jotta oma sokeritasapaino saatiin kuriin ja siten pystyttäisiin välttämään vauvan sokerien romahtaminen synnytyksen yhteydessä.
Ehkä samoihin aikoihin RV 35 - 36 alkoivat kontrollikäyntien yhteyksissä otetut EKG-käyrät olla kätilöiden mielestä huonoja eli liian monotonisia. Tai ehkä ne olivat jo aikaisemmin, en enää kykene muistamaan missä vaiheessa niitä ylipäätään pystyi ottamaan ja seuraamaan. Kuitenkin jouduin monilla kontrollikäynneillä makaamaan ekstra-aikaa, kun eivät saaneet mieleisiä käyriä.
Olinkohan viikolla 37 kun jouduin hetkeksi osastollekin olemaan kontrollikäynnin yhteydessä. Satunnaisten supistelujen tullessa vauvan sydänäänet heikkenivät ja sen myötä olinkin pitkään piuhoissa kiinni. Saatiin kuitenkin odotuksen jälkeen, supistusten hälvetessä, tyydyttävä käyrä ja sain luvan lähteä kotiin. Sen käynnin jälkeen alkoi lopulta oma usko ja voima hyvin etenevään ja loppuvaan raskausaikaan horjua. En voinut olla miettimättä, miten vauvani seuraavilla supistuskerroilla käy? Mieltä ei auttanut myöskään se, että välimatkat asuinalueellamme ovat melkoisen pitkiä ja kontrolleissa ramppaaminen ei ollut ajallisesti ja välimatkoiltaan ihan kevyttä puuhaa siinä vaiheessa raskautta.
Muutoin raskausaika meni hyvin. Verenpaineet olivat tavalliseen tapaan alhaalla. En kärsinyt turvotuksesta ja painoakaan ei tullut kuin 4 kiloa lisää lähtöpainoon. Ehkä siihen oli syynä lähtöpaino ja raskausdiabeteksen vaatima ruokavalio.
Lopulta (ehkä noin RV 35) lääkärin oli uskottava, että istukan toiminnassa ei ollut mitään vikaa. Selkeästi häntä silti huoletti kuopuksemme kasvukäyrä/ kasvu ja jossain vaiheessa alkoivat keskustelut siitä (=tarjottiin mahdollisuutta), voitaisiinko synnytys käynnistää tai päädyttäisiinkö lopulta sektioon. Annettiin myös ymmärtää, että jos kasvua ei enää tapahdu, niin se viittaisi siihen, että vauvalla ei ole silloin kaikki hyvin. Tällaisessa tilanteessa asiaa ei enää oltaisi mietitty, vaan synnytys olisi vähintäänkin käynnistetty.
Itselläni oli jostain syystä levollinen olo siitä, että raskaus saisi jatkua niin pitkään kuin mahdollista ihan luonnostaan. Kyllä sektion ja käynnistyksen mahdollisuutta tietenkin mietti ja pohti. Lopputulos oli kuitenkin aina se, että ei tarvetta omasta puolesta kiirehtimiseen.
RV 20 olin käynyt aikaisemman raskausdiabeteksen takia sokerirasitustestissä. Ja kiinnihän minä siitä jäin. En selkeästi, mutta paastoarvo oli selkeästi yli ja kummatkin 1h & 2h arvot olivat niin rajoilla, että jouduin jälleen tarkkailemaan sokereitani. Nyt en löydä tarkkaa aloituspäivää, mutta ehkä RV 36-37 jouduin aloittamaan yötä vasten laitettavat insuliinipistokset, jotta oma sokeritasapaino saatiin kuriin ja siten pystyttäisiin välttämään vauvan sokerien romahtaminen synnytyksen yhteydessä.
Ehkä samoihin aikoihin RV 35 - 36 alkoivat kontrollikäyntien yhteyksissä otetut EKG-käyrät olla kätilöiden mielestä huonoja eli liian monotonisia. Tai ehkä ne olivat jo aikaisemmin, en enää kykene muistamaan missä vaiheessa niitä ylipäätään pystyi ottamaan ja seuraamaan. Kuitenkin jouduin monilla kontrollikäynneillä makaamaan ekstra-aikaa, kun eivät saaneet mieleisiä käyriä.
Olinkohan viikolla 37 kun jouduin hetkeksi osastollekin olemaan kontrollikäynnin yhteydessä. Satunnaisten supistelujen tullessa vauvan sydänäänet heikkenivät ja sen myötä olinkin pitkään piuhoissa kiinni. Saatiin kuitenkin odotuksen jälkeen, supistusten hälvetessä, tyydyttävä käyrä ja sain luvan lähteä kotiin. Sen käynnin jälkeen alkoi lopulta oma usko ja voima hyvin etenevään ja loppuvaan raskausaikaan horjua. En voinut olla miettimättä, miten vauvani seuraavilla supistuskerroilla käy? Mieltä ei auttanut myöskään se, että välimatkat asuinalueellamme ovat melkoisen pitkiä ja kontrolleissa ramppaaminen ei ollut ajallisesti ja välimatkoiltaan ihan kevyttä puuhaa siinä vaiheessa raskautta.
Muutoin raskausaika meni hyvin. Verenpaineet olivat tavalliseen tapaan alhaalla. En kärsinyt turvotuksesta ja painoakaan ei tullut kuin 4 kiloa lisää lähtöpainoon. Ehkä siihen oli syynä lähtöpaino ja raskausdiabeteksen vaatima ruokavalio.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti